After Work Tampereella torstaina 8.6.2023

Olipa ihana ja rentouttava kohtaaminen työpäivän jälkeen tamperelaisten asiakkaiden kanssa tunnelmallisessa Tampella-ravintolassa.

Kuten aina, järjestimme unohtumattoman After Work -tilaisuuden yhteistyössä loistavien yhteistyökumppaniemme Terhi Siegfriedin ja Sanna Tienarin kanssa. Terhi edusti tyylikkäästi Eckerölineä ja jakoi tilaisuudessa laivayhtiön tuoreimmat kuulumiset, Sannalla oli myös paljon uutta kerrottavaa – hänen edustamansa yrityksen nimi oli suloisesti muuttunut Strawberryksi!

Noin kolmekymmentä ammattilaista, jotka työskentelevät tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämisen parissa, vastasivat kesäiseen kutsuumme ja saapuivat paikalle.
Aurinkoinen kabinetti täyttyi riemukkaasta puheensorinasta, ja tilaisuus ylitti kaikki odotuksemme.

Tarjoilu oli upeaa, ja viinikin maistui erinomaisesti, kuten After Workissa pitääkin, kiireinen päivä sai huutia ja työasiat unohtuivat hetkeksi.

Illan suussa sadekin lakkasi, ja aurinko alkoi loistaa. Ravintolan suurista ikkunoista kuului Tammerkosken pauhua, mikä loi entistäkin lumoavamman tunnelman tilaisuuteen. Valitsemamme paikka oli siis täydellinen. Suosittelen ehdottomasti ravintolaa asiakkaidemme illallisiin. Pitää vielä mainita, että palvelu ravintolassa oli aivan loistavaa!
Oli todella ihanaa nähdä tuttuja pitkästä aikaa ja tietysti myös tutustua uusiin kasvoihin ja verkostoitua.

Tampere on meille Kokouspisteelle todella merkittävä tapahtumakaupunki – järjestämme siellä jatkuvasti lukuisia kokouksia ja tilaisuuksia. Palvelemme totta kai myös tamperelaisia asiakkaitamme. Jospa toimistomme olisi vielä Tampereella…mutta se korona teki meillekin tepposet….. Vielä kerran – olipa aivan mahtava iltapäivä! Kiitos kaikille ketkä olitte mukana!